NUIJAMIESTEN LAVALLA on tanssittu 50 vuotta, jokaisena kesänä ensimmäisen lavan valmistumisesta alkaen. Kuluneina vuosina lavalla on tanssinut ja viihtynyt 0,35 miljoonaa lavatanssin ystävää. Juhlavuosi näkyy lavalla ja vuoden 2009 toiminnassa. Tule näkemään ja kokemaan.
Lava sijaitsee Ylikiimingin kirkonkylässä Kiiminkijoen rannalla Juopulinkosken kohdalla. Ensimmäinen lava otettiin käyttöön juhannuksena 1959. Yksi kesä tanssittiin avolavalla, mutta jo seuraavana kesä oli katto päällä. Aluksi tanssittiin levymusiikin tai paikallisen haitarimusiikin tahdissa. Elokuussa 1961 soitti Heikuran yhtye, joka aloitti orkesterivierailut. Sen jälkeen lavalla ovat esiintyneet kaikki maamme tunnetuimmat esiintyjät.
Lavaa on jatkuvasti kehitetty vastaamaan paremmin kasvaneen yleisömäärän ja muuttuneiden tarpeiden vaatimuksia. Kerran lava on rakennettu kokonaan uudestaan. Viimeinen suuri muutos tehtiin talvella 2004-2005. Huvialueella on nyt tanssilava sekä eri rakennuksissa karaoke ja nuorisolle disco. Kolmessa ravintolassa on yhteensä 350 asiakaspaikkaa. Ravintolan terassilla istuessa voi ihailla heti kaiteen takana vapaana virtaavaa Kiiminkijokea. Lavan asuntovaunualueella voi yöpyä, jolloin käytettävissä on alueen wc peseytymistilat. Lähimmät vaunupaikat ovat noin kymmenen metrin päässä joesta. Juopulinkoski on yksi Kiiminkijoen virallisista kalastuspaikoista. Kalastuksen ystävät voivat siitä koettaa ovatko taimenet ja harrit syönnillään vai iskeekö hauki kaislikosta.
Kesälavalla tanssitaan toukokuun puolivälistä syyskuun puolelle. Tanssipuolella viihdyttävät maamme vetävimmät laulajat orkestereineen.
Luonnonkauniilla paikalla, kosken rannalla sijaitseva lava on saanut kauneudestaan runsaasti kehuja eri puolilta Suomea käyneiltä vierailta sekä maata kiertäviltä artisteilta. Nuijamiesten lava onkin alueemme ykkönen ja parhaiden joukossa koko maassa.
Huvialueella yleisöä palvelee ravintola terasseineen, nuoriso viihtyy discon puolella ja laulun harrastajille löytyy karaoke. Palvelujen monipuolisuus onkin tehnyt lavasta todellisen huvikeskuksen , jossa aika ei käy pitkäksi.
|