Lavan 60-vuotisjuhla 6.7.2019
Nuijamiesten lavan 60-vuotisjuhlaa vietettiin 6.7.2019
Tanssit aloitettiin jo klo 20.00, paikalle tuli yli tuhat vierasta. Mukana oli monia sellaisia henkilöitä, jotka tulivat nostalgia tunnelmissa muistelemaan vuosikymmeniä aikaisemmin tekemiään tanssireissuja. Oli myös ensikertalaisia, he halusivat tulla katsomaan ja kokemaan tanssilavan, jolla on tanssittu jo 60 vuotta. Kaukaisimmat vieraat taisivat sinä iltana tulla Saksasta.
Illan aluksi tarjottiin 500 ensimmäiselle täytekakkukahvit, ne tuli juotua noin kahdessa tunnissa. Paikalle oli myös kutsuttu sellaisia henkilöitä, jotka ovat tanssineet Nuijamiesten lavalla sen ensimmäisenä toimintavuonna 1959. Heitä ilmoittautui 10 henkilöä, paikalla oli ilmeisesti useampia, mutta ujous voitti.
Illan aikana nähtiin ja kuultiin tanssia ja tanssimusiikkia kuudelta vuosikymmeneltä. Sitä esitti tanssiryhmä Nuijat & Muijat, koreografi Päivi Mettovaaran johdolla.
Illan juonsi Kalle Erkoma, joka haastatteli jo vuoden 1959 tansseissa mukana olleita sekä muisteli Matti Hiltusen kanssa sitä, minkälaista tanssilavojen toiminta ja esiintyjien hankinta olivat 1970-1980 -luvuilla.
Radio Pooki, Joonas ja Marja tekivät suoraa lähetystä lavalta yli kolmen tunnin ajan.
Tanssivaa väkeä oli lattialla harvinaisen paljon, niin että toiset työnsivät toisiaan eteenpäin. Vuosikausiin ei ole koettu sellaista ryntäystä. Ja kun Leif Lindeman aloitti esityksensä lavan etu täyttyi faneista. Ja Leifhän osaa ottaa ystävät haltuunsa. Vanhat tanssittavat hitit saivat myös tanssijat vauhtiin. Oman kylän bändi Sauli ja Ekstaasi pani myös parastaan omilla vuoroillaan ja rytmiä riitti joka kappaleella. Varsinkin ”Emma” soi puhtaasti. Tanssijonossa naisväkeä oli jälleen runsaammin kuin miehiä, niinpä tanssivat miehet saivat hikeä pyyhkiä joka välissä.
Sää suosi juhlaa, juhlaväki pääsi nauttimaan Suomen kesän valoisesta yöstä.
NUIJAMIESTEN LAVAN
60-VUOTISJUHLAA VIETETTIIN
6.7.2019
Juhlaa vietettiin ns. ”työn merkeissä” eli tanssittiin lavalla ja discossa sekä laulettiin karaokea.
Juhlaväkeä oli saapunut paikalle yli tuhat tanssin ystävää. Tanssimusiikista vastasivat tanssiväen ykkönen Leif Lindeman & Amore sekä paikkakunnan parhaat Sauli & Ekstaasi.
Katso lisää kuvia ja tietoa illan tapahtumista Nuijamiesten lavan sivulta
Lavan 60-vuotisjuhla 6.7.2019