PÖYTÄTENNIS

B-nelinpelin mitalistit: Kultaa YNM:n Janne Annusen & OPT-86:n Seppo Hiltunen. SM-hopealle iski isäntäseuran (KoKa) pari Janne Relander & Esa Kanasuo ja pronssit laitettiin Ylivieskan Pekka Korvan ja Janne Heikkilän sekä Mika ja Heikki Kettusen (PT Helsinki ja PT-2000) kaulaan.
B-luokan SM-pronssia kokeneelle kaksikolle Roger Söderberg BF-78 ja Janne Annunen YNM, joilla oli jo kiire kotimatkalle
B-luokan ensimmäisen jatko-ottelun tiimellyksessä Annunen (YNM) ja Heikkilä (YPTS)

B- ja C-luokkien suomenmestaruuksista kisailtiin Koskella 4.11.2018

Oulun korkeudelta oli kolmesta joukkueesta edustajia viitisentoista kappaletta edustamassa pohjoista voimaa B- ja C-luokkien Suomensmestaruuskilpailuissa. Otsikkolinkki vie SPTL:n viralliselle sivulle, jossa pöytätennisliiton puheenjohtaja Esko Heikkisen lyhyt raportti kisoista.

Nuijamiehistä oli kisoissa mukana Uno Ridal ja Janne Annunen.

Sekä lauantain että sunnuntaipäivän otteluista on videosyötä, missä näkyy mm. Nuijamiesten Janne Annusen sunnuntaipäivän ensimmäinen B-luokan jatko-ottelu YPTS:n Janne Heikkilää vastaan (0:17 kohdalta) sekä B-luokan nelinpelifinaali (6:02). Mainittakoon, että Annunen uusi viime vuotisen B-nelinpelisuomenmestaruuden. joka silloin tuli yhdessä OPT-86:n Tommi Laineen kanssa.

 

 

 

Mitalistien on helppo hymyillä
D-luokan nelinpelin podium
Kati Ja Uno Semifinalin kimpussa
Oskari ja Petri alkupoolin tiimellyksessä

Kati Suopanki ja Uno Ridal D-Luokan nelinpelin SM-pronssille Seinäjoella 16.9.2018

Seinäjoella iskettiin D ja E-luokkien SM-mitaleista oikein tosissaan viidenkymmenen pelaajan voimin. Kaksinpeliluokissa Uno Ridal ja Oskari honkavaara selvittivät tiensä jatkoon finaalipäivän 16 joukkoon. Unon tie nousi pystyyn tiukan erin 2-3 päättyneen pelin jälkeen. Oskari selvisi 8 parhaan joukkoon, mutta putosi niukasti 2-3 eikä selvinnyt mitaleille.

Nelinpeleissä pari Kati ja Uno voitti oman alkupoolinsa huikeiden pelien jälkeen. Kvartoissa sattui vastaan Oskari Honkavaara ja savonlinnalainen Petri Mikkonen (LiPi), eli nuijamiehillä oli kolmoisedustus pelissä. Tämä olikin todellinen trilleri, missä pari Kati ja Uno loppujen lopuksi kaatoivat Oskarin ja Petrin erin 3-1. Sunnuntain semifinaali oli valitettavasti peli, jossa kaikki tehtiin pelillisesti oikein, mutta vastustajat Kääriäinen ja Kohvakka (LiPi) olvati tällä kertaa valmiimpia peliin ja veivät voiton 3-0 ja tie loppuotteluun nousi pystyyn.

Saavutuksena kuitenkin SM-pronssia. Onnea mitalisteille

 

Veteraanijoukkueemme esittelyssä Tallinnassa
Alkulämmittelyssä
Pallotuntuman hakua vieraassa salissa. Ilma oli todella kuuma ja kostea. Valot, lattia ja pöydät erinomaiset.
Kisat vielä päälle..

Kati Suopanki Suomen joukkueessa maaottelussa Eestiä vastaan Tallinnassa 2017

Kati sai kutsun pelata maaottelu Eestiä vastaan tänä vuonna. Tämä on harvinaista herkkua sinänsä, koska maajoukkueeseen kutsutaan, ei ilmoittauduta niinkuin yleensä kilpailuihin. 

Maaottelu oli elokuun loppupuolella Tallinnassa. Sali on loistava pelattava, joskin todella kuuma. Maaottelu pelataan joukkueittain ja kääntyi täpärästi Suomen voitoksi.

Ikäluokittain pelataan kaikki kaikkia vastaan naisten ja miesten osalta erikseen ja yhteenlasketut voitot ratkaisevat tuoksen. Naisten sarjassa pelasi mm. entinen maailmanmestari. Miesten sarjassa em ja mm-mitalisteja. OPT-86 sai myös Mika Sorviston edustajaksi ja hän toi ratkaisevan maajoukkuevoiton viimeisessä pelissään. Eli sangen tiukka kisa kaiken kaikkiaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harjoitusajat vesaisten linnalla

Ti 17-18 juniorit 18-21 muut

To 17-18 juniorit 18-21 muut

Sunnuntai 12-15 (sovitaan erikseen)

Sali on käytössä muinakin aikoina. Avaimia on Jannella, Artolla ja Katilla